Puremista varsinkin pennut harjoittaa paljon. Sillä tavalla ne kokeilee ja tutustuu maailmaan. Koira kokee erilaiset asiat eri tuntuisina suussa ja osa materiaaleista on niiden mielestä hurjan kivoja ja niitä on hauska järsiä. Pentu ei ihan tajua että mitä virkaa meidän kalusteet ja esineet ajaa. Miksei muka ihana nahka- tai kangaskenkä olisi suussa maistuva. Niissä on jopa tutun ihmisen tuoksu ja niillä ollaan talsittu ulkomaailmassa. Pennulle onkin hyvä tarjota erilaisia puruluita ja asioita mitä se saa purra päivän mittaan. Näitäkin joutuu todennäköisesti päivittämään, sillä lelu joka on lojunut lattialla vaikka vain kaksi kuukautta on pennun silmissä jo useaan otteeseen saalistettu ja tapettu. Pidän jemmassa uusia leluja ja puruluita ja annan niitä aina muutama kerrallaan ja lisään uusia tilalle kun vanhojen viehätys on laskenut. Myöskin varastoin vanhoja lattialla pitkään lojuneita asioita ja katson myöhemmin löytyisikö niistä taas tehoa ja mielenkiintoa kun ovat olleet hetken jemmassa.
Puremisen lopettamiseen opetan koiralle vahvan irrotus -vihjeen. Vihje voi olla “irti”, “kiitos” tai mikä tahansa sana kunhan muistan opettaa tämän tehtävän ihan käytännössä koiralle esimerkiksi vaihtokauppa leikkien kautta. Haluan, että koira mieltää irrotus -vihjeen suun avaamisena ja näin esine putoaa sen omasta toimesta. Tärkeintä irrotus harjoitusten kanssa on, että saadaan irrottamisesta kiva juttu ja leikki jatkuu. Opetetaan koiralle, että lähestyvä käsi ei tarkoita sitä että nyt alkaa jahtausleikki tai toinen näkökulma voi olla, että koira kokee aina menettävänsä sille arvokkaat aarteet kun käsi lähtee lähestymään. Tehdään siis irrotuksestakin kannattava ja fiksu juttu.
Liike kiihdyttää koiraa eli jos koira leikkii meidän tai lasten kanssa ja huidomme käsillämme samalla huutaen “irti” niin koira voi luulla että tämä sana tarkoittaa leikin jatkamista. Sama pätee lelun kanssa. Jos hoemme irrotus sanaa, mutta koira ei irrota, niin koira voi jopa luulla sen tarkoittavan että “pure vaan kovempaa” ja ollaan leikissä mukana.
Niin kauan kun mulla on irrotus treenit rakenteilla, niin riippuen koirasta voin kokeilla todella korkeaa ja kimakkaa äännähdystä kun hampaat osuu muhun. Osa koirista irrottaa, mutta osa ei ymmärrä sen merkitystä, vaan kiihtyy samalla tavalla kuin vinkulelusta. Silloin vaihdan puremisen tarpeen johonkin muuhun tarpeeksi mielenkiintoiseen asiaan. Kannattaa myöskin heijastella, että onko koira todella väsynyt tai todella täynnä energiaa ja ohjata sen toiminto sitä seuraillen muuhun. Voidaan lähteä koiran kanssa lenkille ja ottaa sinne jokin lelu mukaan tai väsymyksen kohdalla ohjata koira rauhoittumaan johonkin omaan tuttuun tilaan lepäilemään. Välillä myös nuuhkuttelu leikit voi toimia rauhoittavana puuhana. Kun opitaan tuntemaan se oma koira, niin sekin helpottaa tulevaisuudessa millaista puuhaa mihinkin vaiheeseen tarjotaan.
Kun ollaan saatu koira irrottamaan toivomastamme asiasta, niin tärkein juttu olisi muistaa kohdistaa tämä tekeminen johonkin muuhun asiaan. Ilman tätä kierrokset ja puremisen tarve jäävät päälle, eikä koira itse yhtäkkiä keksi uutta käytöstä vanhan tilalle. Helppoja toteutettavia juttuja ovat erilaiset aktivoinnit ja virikkeellistäminen ruoalla kuten namien piilotus, kongi, puruluu sekä aktivointipelejä voi kyhätä helposti itsekin erilaisista pahvirasioista ja pulloista.
Me voidaan myöskin ohjata koiran pureminen leluihin ja harjoitella myöskin arjen taitoja palkkaamalla sillä lelulla, jos se on tarpeeksi kiinnostava ja koira keskittyy harjoitukseen. Tässä täytyy toki muistaa, että lelu nostaa koiran kierroksia eikä tosiaan laske niitä. Jos koiralla on jahtaamisen ja saalistamisen tarve sillä hetkellä, niin lelu toimii silloin tähän parhaiten. Voidaan siirtyä vaikka pihalle sen lelun kanssa. Lelussa saa olla jokin pidempi kahva tai naru, jolloin meidän kädet eivät jää niin helposti tulilinjalle.
Leikkiessä kannattaa muistaa, että leikkiminen on koiran näkökulmasta saalistamista. Tätä voidaan miettiä silloin, kun liikutetaan lelua. Mielellään reipasta liikettä poispäin koirasta kuten pienriista joka luikkii karkuun. Saaliit ei hyökkää saalistajien eli koirien naamalle. Eli tämän takia moni koira ei lähde leikkimään, sillä inhottavaa kun lelu on paikallaan tai hyökkii kohti. Myöskin fyysisenä liikkeenä rento joustava liike meidän ja koiran välillä on hyvä tapa leikkiä. Kaikki rajut ylös-alas tai sivulta- sivulle liikkeet ovat fyysisesti raskaita koiran kropalle.
Myöhemmin kun koira osaa jo arjen taitoja niin voidaan pyytää esimerkiksi irrottamisen jälkeen koiralta muita taitoja ennen leikin jatkumista, jolloin saadaan välissä kierroksia hieman alemmas ja koira tekemään pidempää erilaisia tottelevaisuus harjoituksia. Tämä myöskin purkaa koiran virtaa. Esimerkkinä irrotuksen jälkeen voidaan pyytää koira kulkemaan vierellä tai pysymään katsekontaktissa. Jos pyyntö ei toimi, niin täytyy tarkistaa, että taito on tarpeeksi vahva. Jos nämä ovat liian haastavia, niin voidaan esimerkiksi pyytää koira istumaan tai maahan ja vasta sen jälkeen leikki jatkuu. Voin myöskin odottaa tarjoaisiko koira itse jotain fiksua irrottamisen jälkeen. Usein koira saattaa itse tarjota istumista.
Jos leikki kiihdyttää koiraa tosi paljon, niin osalle toimii namien etsiminen maasta rauhoittavana välipuuhana ennen leikin jatkamista. Toinen asia on kiinnittää huomiota jos koira on tosi energinen, niin kykeneekö se vain istumaan irrotuksen jälkeen tässä mielentilassa. Ehkä erilaiset temppu- ja aktivointipuuhat voivat tällöin toimia. Tärkeintä muistaa tarjota jokin uusi käytösmalli puremisen sijaan. Muuten ne hampaat vain jatkavat napsimista.
Kannattaa myöskin ottaa hampaiden vaihtuminen huomioon. Tämä alkaa karkeasti jaoteltuna 3-4kk iässä yksilöstä riippuen. Silloin puremisen tarve lisääntyy. Yleensä lisään sallittujen puruluiden ja muiden puruasioiden määrää. Saatan viruttaa vedellä leluja tai vilttejä ja laittaa niitä pakkaseen, jonka jälkeen koira saa pureskella näitä viileitä asioita kun ovat hetken olleet pakkasessa.
Olenko opettanut koiralleni vahvan irrotus vihjeen minkä se ymmärtää?
Minkä muun sallitun käytöksen voisin koiralle opettaa irrottamisen jälkeen, ettei se palaa puremaan sitä asiaa mikä ei ole fiksu ihmisten näkökulmasta?
Saako koirani tarpeeksi kivaa ja sallittua purtavaa päivän aikana?
Comments